Index: Finnish 1938

Job 29

[1]
[2]
[3]
[4]
[5]
[6]
[7]
[8]
[9]
[10]
[11]
[12]
[13]
[14]
[15]
[16]
[17]
[18]
[19]
[20]
[21]
[22]
[23]
[24]
[25]
[26]
[27]
[28]
[29]
[30]
[31]
[32]
[33]
[34]
[35]
[36]
[37]
[38]
[39]
[40]
[41]
[42]

29:1 Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:

29:2 “Oi, jospa olisin, niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina, niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,

29:3 jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!

29:4 Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä, jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,

29:5 jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani ja poikani minua ympäröivät,

29:6 jolloin askeleeni kylpivät kermassa ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!

29:7 Kun menin kaupunkiin porttiaukealle, kun asetin istuimeni torille,

29:8 niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut, vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,

29:9 päämiehet lakkasivat puhumasta ja panivat kätensä suulleen.

29:10 Ruhtinasten ääni vaikeni, ja heidän kielensä tarttui suulakeen.

29:11 Sillä kenen korva minusta kuuli, hän ylisti minua onnelliseksi, kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;

29:12 minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi, ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.

29:13 Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni, ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.

29:14 Vanhurskaudella minä vaatetin itseni, ja se verhosi minut; oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.

29:15 Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.

29:16 Minä olin köyhien isä, ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.

29:17 Minä särjin väärintekijän leukaluut ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.

29:18 Silloin ajattelin: `Pesääni minä saan kuolla, ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.

29:19 Onhan juureni vedelle avoinna, ja kaste yöpyy minun oksillani.

29:20 Kunniani uudistuu alati, ja jouseni nuortuu minun kädessäni.`

29:21 He kuuntelivat minua ja odottivat, olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.

29:22 Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet, vihmana vuoti puheeni heihin.

29:23 He odottivat minua niinkuin sadetta ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.

29:24 Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat, ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.

29:25 Jos suvaitsin tulla heidän luokseen, niin minä istuin ylinnä, istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä, niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa.”